Hälytysosasto

Perniön VPK:n hälytysosasto koostuu n. 70 hengestä, joista 10-15% on naisia.
Osastoon pääsee 18-65-vuotiaat henkilöt, jotka toimivat palokunnasta saatavan koulutuksensa mukaan palo- ja pelastushenkilöinä, ensivastehenkilöinä tai molempina.

Vuonna 2011 palo- ja pelastustehtäviä oli 315 kpl ja ensivastetehtäviä 146 kpl.
Ensimmäinen yksikkö lähtee liikkeelle alta 10 minuutin hälytyksestä.
Ensivasteyksikkö tukee alueella toimivaa ambulanssia nopealla lähtövalmiudella sekä ensivastevälineistöllä, antaen nopean avun tarvitsevalle.

Hälytysosasto harjoittelee kausiohjelman mukaisesti parittomien viikkojen keskiviikkona klo 18 alkaen.
Katso kalenterista seuraava harjoitusaika sekä aihe.

Hälytysosastolainen kouluttautuu osissa erilaisia pelastustehtäviä varten ja nämä koulutukset antavat valmiuden toimia tilanteessa kuin tilanteessa. 
Tule sinäkin mukaan joukkoon harrastamaan yleishyödyllistä ja tärkeää harrastusta.
Riittää että otat joko yhteyttä tai saavut harjoituksiin paikalle.
Tarjoamme ilmaisen koulutuksen pitkällä aikavälillä sekä nykypäiväiset varusteet veloituksetta.
Iällä, koulutuksella tai sukupuolella ei ole meille merkitystä, ainoastaan tarvitset hieman innokkuutta, mielenkiintoa ja tervettä kokeilunhalua.

Hälytysosaston käytössä on Perniössä nykyaikainen autokalusto jota uusitaan jatkuvasti, kts. Kalusto.
Samoin käytöstä löytyy pelastuskäyttöön suunniteltua erikoiskalustoa liikenneonnettomuuksiin yms.

Perniön VPK
Aaltonen Hannes
VPK:n Päällikkö
044-5864112
hannes.aaltonen@pernionvpk.fi

  ffsfojos